| TAKAISIN / BACK |


Tiibet

TENZIN TSUNDUE

syntyi Manalissa Himachal Pradeshissa Intiassa 70-luvun alussa, jolloin Tiibetin pakolaiset elivät vielä kaoottista ja selkiytymätöntä aikaa Intian puolella. Hän kävi koulunsa TCV´n tiibetiläisessä koulussa Pathlikuhlissa, ja myöhemmin Dharamsalassa. Englantilaista kirjallisuutta hän on opiskellut sekä Madrasin että Bombayn yliopistoissa. Hänen runojaan on ilmestynyt lehdissä kuten Indian Literary Panorama ja Sunday Observer.

Hänen runoteoksensa Rajan ylitys, Crossing the Border, ilmestyi omakustanteena vuonna 1999. Teoksen keskeisenä teemana on määrittelemätön maattomuuden tila. Tenzin Tsundue kuuluu siihen sukupolveen, joka ei ole koskaan käynyt Tiibetissä, mutta joka tuntee hyvin vahvasti olevansa tiibetiläinen ja kuuluvansa Tiibetin kansaan.

Vuonna 2002 ilmestyi hänen uusin teoksensa Kora, joka sisälsi yksitoista runoa sekä palkitun tarinan My Kind Of Exile. "Koran tekeminen" tarkoittaa sitä päivittäistä harjoitusta, kun luostari, stupa, pyhä vuori tai järvi kierretään myötäpäivään buddhalaisia mantroja toistaen. Jokaisella kierroksella harjoittaja kiipeää korkeammalle henkisen vapauden tasolle.

Teoksen julkaisija Choney Wangmo kirjoittaa: "Tenzin Tsundue on hullu. Hänellä ei ole rahaa, ei työtä, ei virallista asemaa, ei taloa, ei omaisuutta, mutta silti hän uhraa kaiken aikansa kirjoittamiselle ja Tiibetin vapauttamiselle."


tsundue


Seuraavassa näyte vuonna 2006 ilmestyvästä
suomenkielisestä kokoelmasta Rajan ylitys




Tenzin Tsundue

Rajan ylitys


Hiipien öisin, piileksien päivisin,
me saavuimme kahdenkymmenen yön kuluttua
lumisille vuorille.
Rajalle oli yhä monen päivän matka.
Karu maasto rasitti meidät äärimmilleen.

Ylitsemme lensi pommikone,
lapseni kirkuivat pelosta,
minä piilotin heidät helmojeni alle.
Uupumus painoi ruumistani,
mutta mieleni varoitti minua...
Meidän on jatkettava tai me kuolemme tänne.
Tytär tässä, poika tuossa,
vauva reppuselässä,
me saavutimme lumiset kentät.

Me matelimme yli lukuisten hirvittävien vuorten,
joiden kuolinkääröt peittivät usein ohikulkevan
matkaajan.

Keskellä valkoisia kuoleman kenttiä
vavisutti jäätynyt ruumiskasa
uupuvia mieliämme.
Lumeen oli roiskunut verta.
Sotilaiden oli täytynyt katkaista heidän tiensä.
Maamme on langennut punaisen lohikäärmeen alle.
Me suoritimme rukouksen Dalai Lamalle1.
Toivo sydämissämme,
rukous huulillamme,
nälkä vatsoissamme kurnien,
juotavana pelkkää jäätä
me hiivimme yökaudet yhdessä.

Sitten, eräänä yönä, tyttäreni valitti polttavaa jalkaansa.
Hän kompastui ja nousi taas paleltuneille jaloilleen.

Syvien veristen haavojen viiltämin jaloin
hän hoiperteli ja vääntelehti tuskissaan.
Seuraavana päivänä hänen molemmat jalkansa
olivat kuin poikki.
Kaikilta suunnilta uhkaavan kuoleman kourissa
olin avuton äiti.
"Äiti2, pelasta minun veljeni,
minä lepään tässä hetken".

Kunnes en enää kyennyt näkemään hänen häilyvää hahmoaan,
kunnes en enää kyennyt kuulemaan hänen heikkoa valitustaan,
katsoin uudestaan ja uudestaan taakseni kyynelsilmin ja hädissäni.
Jalkani kantoivat minua eteenpäin, mutta henkeni jäi hänen luokseen.

Paljon myöhemmin maanpaossa näen yhä hänen
heiluttavan paleltuneita käsiään minulle.
Vanhimpana lapsista, silti vielä teini-iässä,
oli kotoa lähteminen kova koettelemus hänelle.
Joka yö minä sytytän lampun hänelle,
ja hänen veljensä yhtyvät rukoukseeni.


1) Alkuperäisessä Yishin Norbu (tiib.)
2) Alkuperäisessä Amala (tiib.)



Copyright Tenzin Tsundue 1999
Suom. J. K. Ihalainen

www.friendsoftibet.org

www.tibetanliberation.org

 

Henkilökohtainen tiedusteluretki

Ladakhista
Tiibet on vain vilkaisun päässä.
He sanoivat:
Dumtsen mustalta kukkulalta alkaen
maa on Tiibetiä.
Ensimmäistä kertaa minä näin
maani Tiibetin.

Pikaisella tiedusteluretkellä
olin siellä, pienellä vuorella.

Minä haistelin multaa,
pöyhin maata,
kuuntelin kuivaa tuulta
ja villejä vanhoja korppeja.

Minä en nähnyt rajaa,
vannon ettei mikään ollut
erilaista siellä.

Minä en tiennyt
olinko minä tuolla vai täällä.
Minä en tiennyt
olinko minä täällä vai tuolla.

Ne sanovat että villit kyang-vuohet
tulevat tänne joka talvi.
Ne sanovat että kyang-vuohet
menevät tuonne joka kesä.

***

Epätoivon aika

Tappakaa minun Dalai Lamani
etten uskoisi enää.

Haudatkaa pääni
hakatkaa sitä
sitokaa minut
kahlitkaa minut.
Mutta älkää vaan laskeko minua vapaaksi.

Vankilan sisällä
tämä ruumis on teidän.
Mutta ruumiin sisällä
minun uskoni on yksin minun.

Haluatteko tehdä sen?
Tappakaa minut tähän – hiljaa.
Varmistakaa ettei hengitykseni enää kulje.
Mutta älkää vaan laskeko minua vapaaksi.

Jos haluatte
niin tehkää se uudestaan.
Alusta alkaen:
Pakottakaa minut ruotuun
Jälleenkouluttakaa minut
Aivopeskää minut
Näyttäkää minulle kommarin temppunne.
Mutta älkää vain laskeko minua vapaaksi.

Tappakaa minun Dalai Lamani
enkä minä
usko enää.

***

Tiibetiläisyys

Kolmekymmentäyhdeksän vuotta maanpaossa.
Eikä yksikään kansakunta tue meitä.
Ei yksikään pirun kansakunta!

Me olemme pakolaisina täällä.
Menetetyn maan kansa.
Ei-minkään kansakunnan kansalaiset.

Tiibetiläiset: maapallon sympatiavarasto/varanto.
Rauhallisia munkkeja ja huolettomia perinteenkannattajia;
satatuhatta paritonta, hauskasti sekoittunutta,
erilaisissa sulautuneissa kulttuurin johtoasemissa kastettua.

Jokaisella tarkastusasemalla ja toimistossa
minä olen "intiantiibetiläinen".
Rekisteröintitodistukseni
uusin joka vuosi, salaam.
Ulkomaalaisena syntynyt Intiassa.

Minä olen enemmän intialaisempi.
Paitsi minun indotiibetiläiset kasvoni.
"Nepali?" "Thai?" "Japanilainen?"
"Kiinalainen?" "Naga?" "Manipuri?"
mutta ei koskaan kysymystä – "Tiibetiläinen?"

Minä olen tiibetiläinen.
Mutta minä en ole Tiibetistä.
En ole koskaan ollut siellä.
Silti minä uneksin
kuolevani kerran siellä.

***

Minä olen väsynyt

Minä olen väsynyt
minä olen kyllästynyt tekemään maaliskuun kymmenennen rituaalia
huutamaan Dharamsalan vuorilta ja kukkuloilta

Minä olen väsynyt
minä olen kyllästynyt kauppaamaan paitoja tien varressa,
40 vuotta istumista, odottamista pölyssä ja loassa

Minä olen väsynyt
kyllästynyt syömään riisiä ja dalia
ja paimentamaan lehmiä Karnatakan viidakoissa

Minä olen väsynyt
minä olen kyllästynyt raahaamaan dhotiani
Manju Tilan liassa

Minä olen väsynyt
minä olen kyllästynyt taistelemaan maasta
jota en ole koskaan nähnyt

***

Minä olen terroristi.
Minä haluan tappaa.

Minulla on sarvet,
kaksi myrkkyhammasta
ja lohikäärmeen pyrstö.

Ajettuna pois kotoani,
peloissani piileskellen,
elämääni suojaten,
ovet paiskattuna edestäni kiinni,

oikeudet yhtenään evätty,
kärsivällisyyttä punnitaan
televisiossa, mukiloituna
hiljaisen enemmistön edessä
tönittynä vasten seinää,
tuosta umpikujasta
olen minä palannut.

Minä olen nöyryytys
jonka sinä nielet
pitkin hampain.

Minä olen häpeä
jonka hautasit pimeyteen.

Minä olen terroristi
ammu minut.
Pelkuruuden ja pelon
jätin taakseni
laaksoon
naukuvien kissojen ja
läähättävien koirien keskellä.

Minä olen perheetön,
minulla ei ole mitään
menetettävää.

Minä olen luoti
minä en ajattele

Tina kuoresta
minä hyppään tuohon vavahduttavaan
toiseen elämään
ja kuolen kuolleen kanssa.

Minä olen elämä
jonka jätitte taaksenne.

***

Taivaanranta

Kotoa olet saavuttanut
Taivaanrannan täällä.
Täältä toiseen
täällä sinä kuljet.

Tuolta seuraavaan
seuraavasta seuraavaan
taivaanrannasta taivaanrantaan
jokainen askel on taivaanranta.

Laske askeleet
ja pidä niistä lukua.

Kerää valkoiset pikkukivet
ja oudon hassut lehdet.
Merkitse mutkat
ja ympäristön kielekkeet
sillä saattaa olla tarpeen
sinun tulla kotiin taas.

 

from Kora, 2002
© Tenzin Tsundue
suom. J. K. Ihalainen

 




HOME