Tea-Mari Brax


Tea-Mari Brax,(-58) entinen pispalalainen, nykyinen siurolainen. Alkukieleltään puheterapeutti ja työhistoriaa on viitisentoista vuotta. Puhekielen ohessa muukin kieli kiinnostaa. Työssään hän sai oivalluksen, etteivät kaikki ihmiset suinkaan ilmaise itseään puheella.

Kuvan kieli kiinnosti Tea-Maria jo koulussa, mutta intohimoisemmaksi se äityi vasta vuonna-97, jota ennen Tea-Mari oli jo jättäytynyt virastaan ja aloittanut pätkätyöläisen elämäntyylin.

Kuvataide on ollut myös Tea-Marin terveydenhoitaja, opetusta hän sai Pirkkalan taidekoulusta, useilta erillisiltä kurssilta ja Oriveden opistosta. Öljyväritöitä on ollut yhteisnäyttelyissä, kahdestaan Tuula Ahon kanssa Telakalla ja Pispalan kansankirjastossa ja muutama ihan yksistäänkin.

Tea-Mari on Pirkkalan taideyhdistyksen jäsen, Pirkka-Hämeen taiteilijoissa koejäsenenä ja toimii Siuron kuvataiteilijoissa. Hienoa hommaa on ollut Tulityöryhmässä, joka on järjestänyt kaksi tapahtumaa Kekrin kunniaksi. Pispalan Kansankirjastossa hän järjesteli pikapiirustus-iltoja Tuulan kanssa. Avioelämää on rikastuttanut muutama kuvitus miehen kirjoihin.

Viimeaikaisin löytö Tea-Marille on ollut luonnonpigmenteistä itse tehtyjen pastellivärien maalauksellinen keveys ja voima. Löydöstään hän kiittää Oriveden kuvataidelinjan opettaja Olli Marttilaa.

Muista rakkauksista mainitsee hän 14-vuotiaan tyttärensä joka rakastaa tanssia, 45-vuotiaan miehensä joka rakastaa tietynlaista runoutta, punaisen mummunmökkinsä joka on suomen kauneimmassa kylässä, ystävänsä jotka ovat rakastettavia, sekä kaikki puhehäiriöiset joilla toivoisi olevan oikeus ilmaista itseään omalla tavallaan.

Kaikesta päätellen hänen seikkailunsa kuvataiteen maailmassa jatkuvat elämänsä loppuun asti onnellisena.


GALLERIA-BRAX