Tuula Aho


Tuula Aho


Tuula Marjatta Aho on syntyi 31.0553 Kangasalla Havisevan koululla. Hän opiskeli Turun yliopistossa valtiotieteitten maisteriksi pääaineenaan kansantalous ja sivuaineinaan tilastotiede, sosiologia ja psykologia.

Seitsemänkymmenluvun lopussa Aho, niin kuin monet muutkin hänen ikäryhmästään, joutui ns. suurten ikäryhmien jalkoihin. Hänenkin työuransa alkoi työllisyyskursseilla (talousjohdon täydennyskoulutuskurssi), joka avasi hänelle ovet pätkätyöläisyyteen.

Vihdoin kahdeksankymmentäluvun puolivälissä Aho pääsi työttömyystyöuraputkeen. Putki katkesi siihen kun hän ryhtyi opiskelemaan kivisepäksi Savonlinnan käsi ja taideteollisessa Oppilaitoksessa 1996.

Jo hyvin varhaisessa vaiheessa työttömyystyöuraputkeaan Aho kiinnostui kuvataiteista ja ryhtyi kehittämään taitojaan tällä alueella. Hän kävi lukemattomia kursseja sekä hakeutui työttömyystyöuraputkessaan sellaisiin töihin jotka jotenkin olisivat tukeneet hänen kiinnostustaan. Kiviseppäopintoihinsa kuuluvan työharjoittelun suoritti hän Alexei Kagai-Olin kiviateljeessa Tuvan tasavallassa Keski- Aasiassa.

Yhdeksänkymmentäluvun lopussa Ahon sydän sairastui myös fyysisesti. Sairastuminen muutti hänen elämänsä. Aho jatkoi kuitenkin kuvien tekemistä, ja hakeutui Nokian työväenopiston järjestämään aikuisten kuvataidekoulutukseen, josta löysi uudelleen nuoruudenrakastettunsa grafiikan - kiitos hyvien opettajien.

Ahon töitä on ollut esillä niin yksityis- kuin yhteisnäyttelyissäkin joista "kivoin meriitti" on Pirkanmaan ensimmäinen trienaali v 2000. Aho on toiminut aktiivisesti asuinalueensa yhdistystoiminnassa (mm. Pispalan kirjastoyhdistys ry:ssä) ja erilaisten tapahtumien järjestämisessä (mm.Tuliveistostapahtuma).
Taloudellisia sitoumuksia Aholla on Sampo-Leonia konserniin opintolainan muodossa. Omaisuutta Aholla on grafiikanprässi.


HYMYHUULET

"Kun pieni olin,
leluja kai pyysin äidiltäin.
En saanut juuri mitään,
mutta äiti sanoi näin:
Kuule tyttöni,
sait jotain,
mikä kerran onnen tuo,
sä suotta muuta toivot,
saithan hymyhuulet nuo.

Hymyhuulet suukon saavat,
hymyhuulet huomataan.
Hymyhuulet parin löytävät
ja valat vannotaan…"

GALLERIA AHO