|
Ainoa ainoa ainoa elämä
Kuolematon kulkuri Arthur Rimbaud
J. K. Ihalainen
Palladium Kirjat 1995
Ote kirjasta:
Runouden loppu
 Rimbaud:
"Tämä kertoo minusta. Tarina eräästä harha-askeleestani.
Pitkän aikaa kerskailin sillä että olin kuka tahansa. Ja minä pilkkasin
Suurta Kulttuuria, niitä joita nyt pidetään suurina kirjailijoina.
Minä rakastin naiiveja maalareita, primitiivisiä maalareita,
skitsofreenisia maalareita, muotisuunnittelijoita, sarjakuvapiirtäjiä,
populaaritaidetta, kaikkea alhaista ja brutaalia kirjallisuutta,
kirkkolatinaa, huonoa pornoa, maailman ensimmäisiä romaaneja, satuja,
lasten seikkailukirjoja, sanattomia lastenlauluja, rocknrollia. Kaikkea
muuta paitsi kulttuuria.
Ja minä uneksin ristiretkistä, löytöretkistä joita historian kirjamme
eivät tunne mutta joista tuntemattomat kansakunnat uneksivat,
tukahdetuista uskonsodista, tämän yhteiskunnan vallankumouksista,
kansainvaelluksista ja mannerten vaelluksista, maankuoren
vallankumouksista: olen uskonut kaikkiin haluihin ja kaikkiin myytteihin.
Tämä oli lapsuuttani.
Kieli on elävää lapsuuden maassa. Koska kieli ja liha eivät ole täällä
erillisiä ja kieli on totta, on jokaisella vokaalilla oma värinsä. A on
musta; E valkoinen; I punainen; O sininen; U vihreä. Jokaisen vokaalin
muoto ja suunta on vaistonvaraista rytmiä. Kieli on todellinen myytti.
Kaikki aistini koskettavat sanoja. Sanat koskettavat aisteja. Kieli ei
ole pelkkää kääntämistä, sillä sana on verta.
Aluksi, tämä on vain teoriaa.
Mutta minä kirjoitin hiljaisuudet, yöt, epätoivoni etten nähnyt sinua
ja olin siivottomassa hotellissa naapurissasi. Minä näin kirjoitin
muistiin ilmaisemattoman. Järjestin huimauksen, tyhjyyden. Lapsuuteni"
*
Hujan hajan istui Rimbaud kairolaisella suihkulähteellä. Kenties
se oli ainoa suihkulähde Kairossa, kenties se ei ollut ainoa suihkulähde
Kairossa. Missään tapauksessa vesi ei ollut juomakelpoista. Koleera.
Rimbaud katseli. Häntä askarrutti raha: hänellä oli vyössään 300
frangia eikä hänellä ollut tietoakaan töistä. Kyprokselle luvatut
hommat olivat yksinkertaisesti epämääräisiä. Työnjohtajana kivilouhoksella!
Mahdollisuus orjakauppaan Adenissa! Epämääräisyys vihastutti häntä.
Hänen teki mieli juoda ja polttaa ja naida, elää epämääräistä aistien
ylitarjontaa kunnes uni selättäisi hänet.
Rimbaud istui ja katseli. Maleksi satamaan jossa laivat lastasivat
ja purkivat. Mausteita, kahvia, laatikoita, laatikoita, laatikoita.
Hän haisteli onnellisena lastaajien hikeä, kuunteli kuumissaan heidän
laulujaan ja heidän alatyylin huuteluaan jota hän ei alatyylistä
huolimatta ymmärtänyt. Kahvilassa hän pani parastaan ettei olisi
nukahtanut pöytään. Kopallinen oopiumia. Sarvellinen viinaa. Teetä.
Kaikkihyvin kaikkihyvin kaikkihyvin.
Stella asettui hänen viereensä kuin loistiainen. Puraisi ensin häntä
kylkeen. Hän melkein kellahti kumoon. Mies. Stellan etumus pullotti
kuin hänen omansa. Hän ei ollut siitä lainkaan hämmentynyt, silti
hän salaa tarkisti kultavyönsä, että lukot kiinni. Hän naurahti:
kultavyö kuin siveysvyö, ettei voi lähteä kaikkien matkaan. Silti
hän nojasi Stellaan kuin tarjottimeen. Tämä nainen tarjosi hänelle
jotain mitä ei kadulla ole kaupan.
Heidän riisuutuessaan kairolaisessa hotellissa hän katseli Stellan
ihoa kuunloisteessa. Stella oli kuin itsevalaiseva. Häntä kiinnostivat
Stellan hämärät, pimeät kohdat, kartoittamattomat alueet. Hän ei
uskaltanut puhua sanaakaan, sillä hän uskoi sanojen tappavaan toimeen.
Hän vain jähmettyi vasten alastonta Stellaa, ja sykki siinä kunnes
jotain muuta tapahtui pimeässä.
Arthur Rimbaud: Runoja - Sammakko
Kustannus
|